Porin Bridgekerhon hallituksen kokoukset
Porin Bridgekerho hallituksen kokous tiistaina 3.12.2019 klo 17:05 Rantakartanossa Läsnä: Hallitus: Mikko Vänni, pj Taina Hanhinen, Pirjo Nordström; poissa, Janne Vesterinen; poissa, Olli-Pekka Hinkkanen varajäsenet: Aulis Saarinen, Esa Halminen Muut: Erkki Rahi, Olli Rahi, Outi Rahi, Kimmo Jokivuori, Mirja Hinkkanen Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen avaus: Kokous avattiin klo 17:05 2. Talousasiat: Talous on hyvällä mallilla. Taloustiedot kiersivät kaikilla. Tappiota vuodesta tulee noin 1200- 1350€. Voittopisteistä maksetaan liitolle n. 600€ ja pelaajille 700€. Joulusimultaani maksaa 5€ pelaajalle ja kerho tukee tästä puuttuvan euron pelaajaa kohden. 3. Koulutussuunnitelman valmistelu vuodelle 2020 - 2019 jatkokurssilla oli 10 kertaa, joista keskimäärin oli 12-13 osallistujaa. Parhaimmalla kertaa osallistujia oli 17 osallistujaa. Syksylle 2020 voisi alkaa miettiä alkeiskurssia, koska keväällä niin paljon ohjelmaa kurssin pitäjillä. Lisäksi aikaa suunnitella kurssia. 4. Tulevat tapahtumat. Järjestetään keväällä kerhon mestaruus kilpailut, jonka tulos otetaan kolmesta pelikerrasta kahden parhaimman keskiarvo. Ensimmäinen merkitse kilpailu pelataan tiistaina 24.3, seuraavat kaksi kertaa ovat huhti- ja toukokuussa. Bridgeristeily on täynnä ja puolet jo maksaneetkin risteilyn. Tapahtumista listaus lopussa maaliskuun loppuun. 5. MP-kilpailut 13-15.3.2020 MP-kilpailut järjestetään keväällä, jotta saadaan osallistujia. Bridgeliiton kalenteri on täynnä syksynosalta isoja kilpailuja. Sunnuntai päivälle ehdotetaan joukkuekilpailua IMP-kisan sijasta. Bridgelehteen tulee mainos kilpailuista ja muistutus Rantakartanossa olevasta majoitusmahdollisuudesta. Lauantain kilpailu alkaa klo 10, jotta junalla saapuvilla ei ole niin paljoa odoteltavaa ennen kilpailuita. 6. Vuosikokouksen valmistelu: Vuosikokous pidetään 25.2.2020, jota ennen tilintarkastajat ovat tarkastaneet tilintarkastuksen. Sihteeri Hinkkanen OP valmistaa toimintakertomuksen ja rahastonhoitaja kirjoittaa ensivuoden budjetin. Kutsu lähetään sääntöjen mukaan ajoissa ja heti kun esityslista vuosikokoukselle on valmis. Vuoden pelaajan valintaa varten jokainen keksii tammikuun kokoukseen ehdokkaan ja kriteerit, jolla hänet valinnut. 7. Kerhokilpailujen tuomarointi: Kerhokilpailuissa tästä lähin on tuomareilla kierto, jotta uusilla kerhotuomariluvan omaavilla pelaajilla säilyy koulutus ja säännöt muistissa. Kerhokilpailun tuomarin julistaa Aulis Saarinen ennen kilpailun alkua ja tuomari vaihtuu viikottain. 8. Muuta Tietoisku: Aletaan pitämään tietoiskuja kerran kuussa halutuista aiheista, joita voi ilmoittaa lapuin tai sähköpostilla. Tietoiskuja pidetään kerran kuussa ja ensimmäinen on 14.1.2020. Tieto iskujen nimi on "Outin tietoisku", paikalla oleva ja aiheesta osaava pitää tietoiskun. Tietoiskut alkavat klo 17:40 ja päättyvät n. 5min ennen kilpailua. Facebook: Kysytään haluaako Raija Uusitalo-Seppälä ylläpitää Porin bridgekerhon Facebook-sivua. Lisäksi lisätään sivun ylläpitäjäksi kaikki, jotka haluavat. Sivuilla voi olla ylläpitäjiä, niin paljon kuin halutaan. Hallituksesta kukaan ei halua ylläpitää sivuja. Kilpailutulosten tarkastus: Kilpailutulokset, joista saa mestari- tai voittopisteitä tarkastetaan ja korjataan kuten ennenkin. Epävirallisista kilpailuista, kuten kesäkilpailu ja pikkujoulut, korjataan vain räikeimmät virheet. TULEVAT TAPAHTUMAT MAALLISKUUN 2020 LOPPUUN ASTI ti 3.12 IMP-laskenta (Hallituksen kokous klo 17) ti 10.12 Joulusimultaani ti 17.12 Parikilpailu (ti 24.12 ja 31.12 ei kerhokilpailua) Tapaninpäivänä 26.12 Tapaninbridget Rantakartanossa klo 15 ti 7.1 IMP-laskenta ti 14.1 Tammisimultaani, Outin tietoisku la 18.1 Bridgeristeily (parikilpailu) ti 21.1 Parikilpailu ti 28.1 Tasoitettu parikilpailu ti 4.2 Helmisimultaani (hallituksen kokous klo 17) ti 11.2 Parikilpailu, Outin tietoisku ti 18.2 Parikilpailu ti 25.2 Porin bk vuosikokous ja Parikilpailu ti 3.3 Maalissimultaani (uuden hallituksen järjestymiskokous klo 17) ti 10.3 Parikilpailu pe 13.3 klo 18 MP-kilpailu MIXED la 14.3 klo 10 MP-parikilpailu su 15.3 klo 10 Joukkuekilpailu ti 17.3 Parikilpailu, Outin tietoisku ti 24.3 Parikilpailu ti 31.3 Tasoitettu pariklpailu 9. Kokouksen päättäminen Kokous päätetty klo 18:00
Porin Bridgekerhon hallituksen kokoukset
Porin Bridgekerho hallituksen kokous tiistaina 3.12.2019 klo 17:05 Rantakartanossa Läsnä: Hallitus: Mikko Vänni, pj Taina Hanhinen, Pirjo Nordström; poissa, Janne Vesterinen; poissa, Olli- Pekka Hinkkanen varajäsenet: Aulis Saarinen, Esa Halminen Muut: Erkki Rahi, Olli Rahi, Outi Rahi, Kimmo Jokivuori, Mirja Hinkkanen Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen avaus: Kokous avattiin klo 17:05 2. Talousasiat: Talous on hyvällä mallilla. Taloustiedot kiersivät kaikilla. Tappiota vuodesta tulee noin 1200-1350€. Voittopisteistä maksetaan liitolle n. 600€ ja pelaajille 700€. Joulusimultaani maksaa 5€ pelaajalle ja kerho tukee tästä puuttuvan euron pelaajaa kohden. 3. Koulutussuunnitelman valmistelu vuodelle 2020 - 2019 jatkokurssilla oli 10 kertaa, joista keskimäärin oli 12-13 osallistujaa. Parhaimmalla kertaa osallistujia oli 17 osallistujaa. Syksylle 2020 voisi alkaa miettiä alkeiskurssia, koska keväällä niin paljon ohjelmaa kurssin pitäjillä. Lisäksi aikaa suunnitella kurssia. 4. Tulevat tapahtumat. Järjestetään keväällä kerhon mestaruus kilpailut, jonka tulos otetaan kolmesta pelikerrasta kahden parhaimman keskiarvo. Ensimmäinen merkitse kilpailu pelataan tiistaina 24.3, seuraavat kaksi kertaa ovat huhti- ja toukokuussa. Bridgeristeily on täynnä ja puolet jo maksaneetkin risteilyn. Tapahtumista listaus lopussa maaliskuun loppuun. 5. MP-kilpailut 13-15.3.2020 MP-kilpailut järjestetään keväällä, jotta saadaan osallistujia. Bridgeliiton kalenteri on täynnä syksynosalta isoja kilpailuja. Sunnuntai päivälle ehdotetaan joukkuekilpailua IMP-kisan sijasta. Bridgelehteen tulee mainos kilpailuista ja muistutus Rantakartanossa olevasta majoitusmahdollisuudesta. Lauantain kilpailu alkaa klo 10, jotta junalla saapuvilla ei ole niin paljoa odoteltavaa ennen kilpailuita. 6. Vuosikokouksen valmistelu: Vuosikokous pidetään 25.2.2020, jota ennen tilintarkastajat ovat tarkastaneet tilintarkastuksen. Sihteeri Hinkkanen OP valmistaa toimintakertomuksen ja rahastonhoitaja kirjoittaa ensivuoden budjetin. Kutsu lähetään sääntöjen mukaan ajoissa ja heti kun esityslista vuosikokoukselle on valmis. Vuoden pelaajan valintaa varten jokainen keksii tammikuun kokoukseen ehdokkaan ja kriteerit, jolla hänet valinnut. 7. Kerhokilpailujen tuomarointi: Kerhokilpailuissa tästä lähin on tuomareilla kierto, jotta uusilla kerhotuomariluvan omaavilla pelaajilla säilyy koulutus ja säännöt muistissa. Kerhokilpailun tuomarin julistaa Aulis Saarinen ennen kilpailun alkua ja tuomari vaihtuu viikottain. 8. Muuta Tietoisku: Aletaan pitämään tietoiskuja kerran kuussa halutuista aiheista, joita voi ilmoittaa lapuin tai sähköpostilla. Tietoiskuja pidetään kerran kuussa ja ensimmäinen on 14.1.2020. Tieto iskujen nimi on "Outin tietoisku", paikalla oleva ja aiheesta osaava pitää tietoiskun. Tietoiskut alkavat klo 17:40 ja päättyvät n. 5min ennen kilpailua. Facebook: Kysytään haluaako Raija Uusitalo-Seppälä ylläpitää Porin bridgekerhon Facebook- sivua. Lisäksi lisätään sivun ylläpitäjäksi kaikki, jotka haluavat. Sivuilla voi olla ylläpitäjiä, niin paljon kuin halutaan. Hallituksesta kukaan ei halua ylläpitää sivuja. Kilpailutulosten tarkastus: Kilpailutulokset, joista saa mestari- tai voittopisteitä tarkastetaan ja korjataan kuten ennenkin. Epävirallisista kilpailuista, kuten kesäkilpailu ja pikkujoulut, korjataan vain räikeimmät virheet. TULEVAT TAPAHTUMAT MAALLISKUUN 2020 LOPPUUN ASTI ti 3.12 IMP-laskenta (Hallituksen kokous klo 17) ti 10.12 Joulusimultaani ti 17.12 Parikilpailu (ti 24.12 ja 31.12 ei kerhokilpailua) Tapaninpäivänä 26.12 Tapaninbridget Rantakartanossa klo 15 ti 7.1 IMP-laskenta ti 14.1 Tammisimultaani, Outin tietoisku la 18.1 Bridgeristeily (parikilpailu) ti 21.1 Parikilpailu ti 28.1 Tasoitettu parikilpailu ti 4.2 Helmisimultaani (hallituksen kokous klo 17) ti 11.2 Parikilpailu, Outin tietoisku ti 18.2 Parikilpailu ti 25.2 Porin bk vuosikokous ja Parikilpailu ti 3.3 Maalissimultaani (uuden hallituksen järjestymiskokous klo 17) ti 10.3 Parikilpailu pe 13.3 klo 18 MP-kilpailu MIXED la 14.3 klo 10 MP-parikilpailu su 15.3 klo 10 Joukkuekilpailu ti 17.3 Parikilpailu, Outin tietoisku ti 24.3 Parikilpailu ti 31.3 Tasoitettu pariklpailu 9. Kokouksen päättäminen Kokous päätetty klo 18:00